Niilo Rantala, KUNNIA NIILLE, JOTKA POLTTAVAT ITSENSÄ (2026)

”Osa hahmoista kylvää valoaan jälkeensä majakkain tavoin. Osa roihuaa soihtuna, hämmentävästi ja repivästi.”Näissä teksteissä kuullaan, esitellään ja ajatellaan erikoisia tapauksia. Tarkasteluun otetaan kirjailijat Harmaja, Paloheimo ja Singer sekä elokuvantekijät Šepitko, Bergman, Tarkovski, Ceylan ja Franco, samoin kuin oman elämänsä sanataiteilijat Ennala ja Wettenhovi-Aspa. Esseistiikan vapauksin tutkaillaan kaikkea maan ja taivaan välillä aina Disney-viihteestä Juudaksen vetovoimaan."Kuinka lähellä kärsimyksen ihannointia on maailmasta pidättäytyminen?”Toimittajana työskentelevä Niilo Rantala on teologian maisteri ja laulaja-lauluntekijä. Hänet tunnetaan niin Filmihullun ja Kotimaan palstoilta kuin Tangomarkkinoiden lavalta. Yhdessä Heidi Rantalan kanssa hän on julkaissut teoksen Aina, rakkausrunoelma (Käsite 2018) ja omissa nimissään Blake-suomennoksen Viattomuuden ja kokemuksen lauluja (Käsite 2019)."[K]äydään henkeä tutkivalla katseella läpi niin Oiva Paloheimoa, Veikko Ennalaa kuin Nuri Bilge Ceylania, Andrei Tarkovskia sun muita. (Ristiriitaisen Sigurd Wettenhovi-Aspan olinkin melkein unohtanut! Vaan kuinka enää voisi, voihan sfinksi sentään!) Näissä kirjoituksissa uskonnon tarjoamia rooliasuja pöllytetään, luin nuoren, varmasti kaikenikäisen syvää kipua muotittamisesta kerrottaessa, vaikka kertojan ääni pysyy koko ajan vakaana, ystävällisenä. Sellainen avojaloin kirmaaminen tämä kirja! Lintu kämmenellä! Ja ihmisten lämpö!"Vilja-Tuulia Huotarinen, Facebook 23/ii/26"Omakohtaisesti kirjoittava Rantala nostaa esille itselleen merkityksellisiä henkilöitä, jotka ovat valaisseet maailmaa majakan, jopa soihdun tavoin. Moni on palanut loppuun. [...]Tamperelainen Rantala hallitsee laajan tonttinsa [.] [...] Kirjoitus hengen puolesta materiaa vastaan taistelevasta Andrei Tarkovskista ja hänen uskonnollisista ohjauksistaan on kokoelman väkevimmästä päästä. [...] Rantala kirjoittaa kuoleman olevan Bergmanille elämän perustavanlaatuisin tragedia, ja kuolema on pysynyt teemana ja henkilöhahmona hänen ensiohjauksistaan lähtien. [...] [E]lokuvaesseistiikan helmasynti on raskauttaa kirjoitus runsailla viittauksilla, ja usein ajatuksenjuoksun vauhdissa on pysyttelemistä. Onneksi Rantala kirjoittaa selkeästi ja vaivattomasti.Kuolema kulkee kirjassa sitkeästi mukana, myös Saima Harmaja -esseessä. [...] Jos 1990-luvulla syntynyt esseisti kirjoittaa Saima Harmajasta (s. 1913) niin miksei Veikko Ennalastakin (s. 1922). [...] Uskon ja epäuskon välillä horjunutta journalistia Rantala luonnehtii modernin ateistin vastakohdaksi: tuntee kritiikkinsä kohteen, argumentoi selvästi ja suhtautuu kunnioittavasti 'vastapuoleen'. [...] Ennala kirjoitti piispa Eelis Gulinille kysyäkseen kristinuskon perusasioista, mutta ei saanut vastausta. Kirje julkaistiin Hymyssä. Rantala on ehdottanut Tampereen nykyiselle piispalle Matti Revolle, josko tämä tarttuisi Ennalan kysymyksiin. Piispa kuulema innostui, mutta vielä ei ole mitään kuulunut. [...]Rantala on ehtinyt toimia kirjailija ja runoilija Oiva Paloheimon nimikkoseuran johdossa ja tunnustaa fanituksensa. Paloheimo oli tarkoista rajoista pitävän kristillisen moralismin ja muotittamisen -- siis millainen kristityn tulisi olla --  kriitikko. Omaan uskonnolliseen suoritukseensa keskittyvistä kristityistä hän antaakin synkän kuvan. Mutta armoa, ymmärrystä ja lempeyttä saavat erityisesti kerjäläiset, sirkuspellet, viinaanmenevät kanttorit, syntiset naiset ja virkaheitot papit. [...]Ohjaaja Pier Paolo Pasolini ja runoilija Pentti Saarikoski mahtuvat rinnatusten samaan esseeseen. Kommunisteja kumpikin, ja heille  'poliittisen Jeesuksen metsästys oli kiihkeydessään vaikuttavaa'. Miehiä yhdistää Matteuksen evankeliumi: Pasolini teki elokuvan, Saarikoski laati oman kuulun käännöksensä. Jeesuksen vallankumouksellisuus sai suuren sijan miesten pohdinnoissa. [...]Rantala ei epäröi tunnustaa innostustaan myös b-elokuviin ja roskaohjaajaksikin leimatun espanjalaisohjaaja Jesús Francon laajaan tuotantoon. Mutta kirjoittaja perustelee: ”Francon elokuvat herättävät minussa viehättävän uneliaan vaaran tunnun: mitä tahansa voi tapahtua ja toisaalta mitään ei välttämättä tapahdu.”[...]Lukija kiittää Rantalaa lähes jokaisen esseen synnystä kerrotuista pienistä taustatiedoista ja vinkeistä lisälukemiseen. Ja etenkin siitä, miten on saanut kirkasta valoa taiteen katsomiseen ja lukemiseen."Matti Siippainen, Kulttuuritoimitus 19/iii/26"[S]aamme nauttia hänen ensimmäisestä kirjastaan. [...] Rantala kertoo meille itselleen tärkeinä pitämistään menneisyyden haamuista, jotka ovat kukin omalla tahollaan pyrkineet etsimään totuutta ja välittämään siitä tietoa muille. [...] [Harmaja-esseessään] Rantala johdattelee meidät kauniisti ja onnistuneesti herkän kuoleman tulkitsijan äärelle, jonka runoihin on syytä niiden, joita kuolema on mietityttänyt ja pelottanut, tutustua.[...] Taiteen avulla ihminen on kautta historian pyrkinyt tekemään tuonpuoleisuutta ymmärrettävämmäksi. Tätä Rantala havainnollistaa elokuvien kautta, mikä on tähän mitä oivallisin keino, sillä elokuva yhdistää itseensä kaikki taiteen lajit. [...]Rantala on kaivanut menneisyyden mullista esiin mielenkiintoisia hahmoja[.] [...] Onneksi on Rantala, joka nostaa tällaiset hahmot majakaksi meille vähemmän sivistyneille.Ilahduttavaa on se, ettei Rantala ole tyytynyt vain listaamaan ja analysoimaan hahmoja ja teoksia, jotka kuuluvat niin sanottuun korkeakulttuuriin, vaan hän perkaa tekijöitä ja teoksia myös toiselta laidalta -- roskatunkiolta, jonka yksi suurimmista kuninkaista on espanjalainen elokuvaohjaaja Jesús Franco, jonka seksin ja sadismin täyttämissä elokuvissa Rantala näkee jotakin enemmän kuin moni tämän päivän katsoja. [...] [K]irjassa [...] hän kertoo meille elokuvaohjaaja Pier Paolo Pasolinista ja runoilija Pentti Saarikoskesta, jotka kummatkin [...] kummatkin metsästivät tahoillaan Jeesusta. Pasolini hyökkäsi raivoisasti fasismia vastaan elokuvallaan Sodoman 120 päivää mutta kuvasi Jeesusta arkisen kauniisti Matteuksen evankeliumissa, jossa saattoi näkyä Marxin vaikutus. Saarikoski puolestaan halusi nuorena elää kuin Kristus. Nämä taiteilijat onnistuvat sanoittamaan meille Jeesuksen merkityksen paremmin kuin moni pappi.Rantalan kirja on omakohtainen, ja hän kirjoittaa itselleen merkityksellisistä taiteilijoista. Rantala ei tyydy vain analysoimaan menneiden suuruuksien edesottamuksia ja sielunmaisemaa, vaan antaa myös täyslaidallisen tämän päivän tekopyhälle kristillisyydelle, sille kristillisyydelle, joka näkee vain pahuutta ja synnillisyyttä ympärillään ja kilvoittelee samanmielisten kiittävistä sanoista, kun homoa on pilkattu. Tällä vuosikymmenellä kristillinen puhdasoppisuus on nostanut uudelleen päätään: konservatiiveiksi itseään kutsuvat ovat, mahdollisesti sosiaalisen median suomin keinoin, entistä äänekkäämmin julistaneet oikeaa uskoa, ja sitä, miten pahaa vastaan tulee kunnon kristityn kamppailla. Toisella puolella ovat puolestaan ne, jotka kilpailevat huonoudessa ja syntisyydessä. Vastavoimana näille suuntauksille Rantala nostaa runoilija Oiva Paloheimon, jonka Kristus oli loputtoman ymmärtäväinen mutta joka tulee kärsimään siihen saakka, kunnes ihminen tekee parannuksen. [...]Pääsiäisen aikaa elettäessä päätän Rantalan pohdintaan Kristuksesta, joka Larisa Šepitkon elokuvassa Nousu (1977) saa neuvostopartisaanin hahmon ja kärsii natsien käsissä, sekä Juudakseen, joka Juudaksen evankeliumissa saa hyvin erilaisen roolin kuin kanonisoiduissa Raamatun neljässä evankeliumissa. Kummatkin polttivat itsensä ja muuttivat maailman. Nousu-elokuvassa nuori neuvostopartisaani Sotnikov lähtee hakemaan natseja piileskelevälle joukolle sotilaita ja siviilejä ruokaa mutta jää natsien vangiksi yritettyään ensin tehdä itsemurhan. Vangittuna Sotnikov kohtaa natsien kuulustelijat ja Juudas-hahmon, mutta Sotnikov ei koskaan murru ja luovu aatteesta, ei edes silloin, kun natsit vievät hänet hirttokukkulalle. Sotnikov uhraa itsensä aatteen puolesta, ja tavallinen kansa saa henkistä voimaa.Toinen aatteen puolesta uhrautuja oli Juudaksen evankeliumin Juudas, jonka henkilökuva eroaa hyvin paljon Raamatun kuvauksista. Juudaksen evankeliumin Juudas ei ole enempää eikä vähempää kuin Jeesuksen rakkain opetuslapsi, opetuslapsi, jolle Jeesus opettaa salatun tiedon. Juudas on myös opetuslapsista ainoa, joka ymmärtää Jeesuksen tehtävän. Juudaksesta tulee kristikunnan halveksituin hahmo.Toivottavasti Rantalan kirja saavuttaa mahdollisimman laajan lukijajoukon, jotta majakan valo leviää."Tuomas Hurme, Vartija 5/iv/26"Huhtikuun kirjavinkki on Niilo Rantalan teos Kunnia niille, jotka polttavat itsensä (ntamo). Esseet käsittelevät aikamme ajattelijoita, elämää, kuolemaa, villiyttä, hartautta. Tälle teokselle ei mikään inhimillinen ole vierasta, mutta kaiken aineellisen alla on jälki aineettomasta, siitä, mikä meitä liikuttaa."Turun Kirjamessut, "Kuukauden kirjavinkki" 9/iv/26"Hehkuttaa haluan erityisesti [...] huimaa esseekokoelmaa [...] ovat uskon, kuoleman ja ikuisuuden kysymyksenasettelujen avarassa kontekstissa[.] [...] [E]riparisten elementtien väliltä löytyy kiitettävää yhteyttä sekä vakavassa että kujeellisemmassa rekisterissä. Rantalan katsanto on kirkkaan polveileva ja monisyinen [...]. Nautittavaa ja oivaltavaa tekstiä läpi linjan."Lauri Timonen, Filmihullu 2/26